Aurinko paistaa täydeltä taivaalta. Kävelen kostealla nurmella ja nautin säästä sateen loputtua.

Pysähdyn häkin eteen ja raotan sen ovea varovasti - en kuitenkaan tarpeeksi varovasti. Kaksi tyttökiliä ryntäävät ulos ennen kuin ehdin saada ne kiinni.

Sielä ne kohta vuoden vanhat maanvaivat pinkovat kohti puutarhaa. Lähden vauhdilla perään ja yritän saada niitä pysähtymään. Se ei kuitenkaan ole niin helppoa. Viiime vuonna ne vielä tottelivat käskyjä ja kieltoja, mutta nyt? Ne eivät ota huutojani kuuleviin korviinsakaan. Manaan niitä mielessäni ja ihmettelen miksi oikein edes alunperin otin sellaisia vaivoikseni.

Kyllähän ne ovat välillä tuijottaessaan suloisilla, viattomilla silmillään ja hyppiessään päättömästi sinne tänne. Mutta ne, jotka luulevat, että vuohet ovat kilttejä ja tottelevaisia, oikeita enkeleitä, ovat auttamattomasti väärässä. Niin minäkin aluksi kuvittelin kun vasta harkitsimme ottavamme pari kiliä.

Kävimme katsomassa niitä pariinkin otteeseen samassa kylässä sijaitsevalla vuohitilalla. Ihastuin heti lumenvalkeaan pikkukiliin, joka oli yksinään kiinni, koska se kuulemma aina karkasi karsinasta. Siskoni taas samaistui mustavalkoiseen 'enkeliin', ainoaan tyttöön muuten poikienkilien karsinassa.

No siinä ne sitten kärrättiin kotiin auton takapenkillä. Aluksi uuteen paikkaan tullessaan ne olivat ihan eksyksissä, kuin sudet lampaiden joukossa. Mutta eipä sitä kauaa kestänyt, kohta ne jo kirmailivat ympäriinsä kuin parhaatkin paikanomistajat.

No, ensimmäiset kuukaudet sujuivatkin vielä hyvin eikä ongelmiakaan ilmennyt (ainakaan hirveästi). Talvella kaikki alkoi kuitenkin luistaa käsistä, koska en ehtinyt viettää niiden kanssa turhan paljon aikaa. Nyt keväällä minulla on kuitenkin sen verran ylimääräistä aikaa, että ehdin olla niiden kanssa hieman enemmän.

Vuohet ovat eläiminä aivan erilaisia kuin esimerkiksi lauhkeat lampaat. Ne ovat erittäin viisaita, viisaita, kieroja ja todella vahingoniloisia, ärsyttäviäkin - ainakin jossain määrin. Niille kelpaavat ateriaksi niin tavallinen heinä, kukkapenkin istutukukset sun muut rehut, kuin myös elottomatkin materiaalit. Muovia ja rakennusten maalipintaakin ne järsivät jos vain saavat tilaisuuden. Enkeleitä ne eivät ainakaan ole. Pikemminkin piruja kun niillä on valmiina sarvetkin päässä! Sarvet, nepä ne. Niillä ne sitten uhkaavat keihästää jos joku käy niiden hermoille. Koiraakaan ne eivät pelkää tippaakaan. Alkoi niin naurattamaan, kun aluksi koira ajoi takaa niitä ja sitten ne ajoivat takaa koiraa, joka luikki pakoon häntä koipien välissä. Voi sitäkin raukkaa kun sai sellaisia naapureita! Toisiaankin ne pökkivät oikein olan takaa.

Ei mikään ihmekään, että vuohia verrataan Raamatussa fariseuksiin (tulipa taas kuunneltua välillä opettajaa uskonnontunnillakin, vaikka yleensä vain haaveilen tunnista toiseen enkä kiinnitä opettajan jaarituksiin mitään huomiota :D).

No, palatkaamme nyt kuitenkin tähän aikaan ja paikkaan. Yritän parhaillaan paikantaa missä päin ne kiusankappaleet ovat tällä kertaa tekemässä tuhojaan. Eipä tarvitse kauaa katsella kun jo huomaan ne järsimässä marjapensaiden oksia. Kävelen lähemmäs ja koetan saada napattua niitä kaulapannoista, mutta ne ovat niin pirun vikkeliä, etten saa niitä kiinni.

Salamannopeasti ne juoksevat hevosaitaan, jonne niillä ei todellakaan ole asiaa, osaksi sen takia, että ponimme ei pidäkutsumattomista vieraista. Lähden tietysti perään ja saan kuin saankin mustavalkoisen tihulaisen lopulta narun päähän. Sidon hihnan tiukasti kiinni puuhun ja alan leikkiä railakkaasti hippaa toisenkin neidin kanssa. Tämä toinen vain sattuu olemaan sitäkin kierompi tapaus.

Yhtäkkiä liukastun kostealla ruohikolla ja lennän päistikkaa kuralätäkköön. Sieltä minä sitten nousen läpimärkänä ylös ja kiroan railakkaasti vähän matkan päässä minua vahingoniloisesti katselevaa vuohta, mäkättää - tai pikemminkin nauraa - aikaansaannokselleen. No, tulipa ainakin kylvettyä - ja mutakylpyhän on vielä terveellistäkin! :)

Kun vihdoin saan ne umpikierot otukset rahdattua talliin - ja siihenkin kului miltei kome tuntia - lähden väsyneenä sisälle ja kuuntelen kuinka vesipisarat ropisevat osuessaan kattoon. Sade on taas alkanut.